KYSY LISÄÄ

Siteeraus

Julkistetuista teoksista saa ottaa lainauksia eli sitaatteja hyvän tavan mukaisesti. Sallittujen sitaattien käyttöön ei tarvita tekijän lupaa. Siteerauksen tulee liittyä siteeraajan omassa tekstissä tai esityksessä käsittelemään asiaan. Toisin sanoen sitaatilla tulee olla asiallinen yhteys omaan tekstiin (ns. vetoamisfunktio).

Sitaattioikeutta käyttäen ei voi esimerkiksi ottaa toisen tekstistä otteita tai mietelauseita vain mielenkiintoa herättämään. Pelkistä sitaateista koostuvaa teosta ei myöskään voi tehdä ilman lupaa. Myöskään sitaattien käyttöä mainoksissa ei ole yleensä pidetty hyväksyttävänä. Kirjan myynti-ilmoituksessa on kuitenkin pidetty mahdollisena ottaa sitaatteja teosarvostelusta.

Sallitun siteerauksen pituutta eli ”tarkoituksen edellyttämää laajuutta” ei ole laissa määritelty, vaan se on ratkaistava aina tapauskohtaisesti. Siteerauksen tarkoitus on tavallisesti selventää tai havainnollistaa käsiteltyä kysymystä. Tällöin sitaatti voi olla pidempikin, jos se on välttämätöntä asian selvittämiseksi tai havainnollistamiseksi. Esimerkiksi tarkoituksen edellyttämä laajuus voi jossain tilanteessa tarkoittaa kokonaisen runon säkeen siteeraamista. Sinällään ei ole estettä myöskään sille, että kokonaisen valokuvan voisi siteerata, mutta kuvien siteeraamiseen yleisen sitaattioikeuden nojalla on suhtauduttu pidättyväisesti.

Kuvien siteeraaminen

Kokonaisten kuvien siteeraaminen on mahdollista kuvasitaattisäännöksen nojalla. Kuvasitaattisäännöksen nojalla kuvataideteoksesta saa ottaa tekstiin liittyviä lainauksia tieteelliseen tai arvostelevaan esitykseen. Kuvia saa siten siteerata tieteellisessä esityksessä, kuten opinnäytetyössä tai taidehistoriallisessa tutkimuksessa, sekä arvostelevassa esityksessä, esimerkiksi teatteri- tai kuvataidearvostelussa. Jotta siteerauksen edellytykset täyttyisivät, kuvaa tulee käsitellä tekstissä ja siteeraamisen on oltava perusteltua esityksen selventämiseksi tai havainnollistamiseksi. Kuvituksen kerääminen julkaisuun ei ole mahdollista vetoamalla sitaattioikeuteen.

Siteerattaessa tulee aina mainita sitaatin lähde eli yleensä tekijän nimi ja lähdeteos.

tekijänoikeuslaki 22 § ja 25 §

Siteerauksen yhteydessä on aina mainittava tekijä ja lähde.

Pelkistä sitaateista koostuva työ

Pelkistä sitaateista koostuva työ ei täytä laillisen sitaatin vaatimuksia (ns. vetoamisfunktio puuttuu). Sitaattioikeus on tarkoitettu lähinnä oman henkisen työn avuksi, ei keinoksi hyödyntää teoksia tai niiden osia uuden teoksen tai multimediateoksen osatekijöinä. Tekijänoikeusneuvosto on antanut useita lausuntoja sallitusta siteeraamisesta, esimerkiksi TN2002:16.