KYSY LISÄÄ

Teoksen esittäminen opetuksessa

Opetuksen yhteydessä saa ilman erillistä lupaa esittää muita julkaistuja teoksia paitsi näytelmä- ja elokuvateoksia. Siten opetuksen yhteydessä saa esimerkiksi soittaa musiikkia tai lukea otteita kirjoista tai lausua runoja. Esittämisellä tarkoitetaan läsnä olevalle eli samassa tilassa olevalle yleisölle esittämistä.

Elokuvien tai näytelmien esittämiseen opetuksessa tarvitaan erillinen lupa. Elokuvien esittämislupia oppilaitoksille voi tiedustella kotimaisten elokuvien osalta Tuotokselta ja ulkomaisten elokuvien osalta M&M Viihdepalvelusta. Myös musiikin esittämiseen muissa tilaisuuksissa kuin opetuksen yhteydessä, kuten koulun ja vanhempainyhdistyksen juhlissa tai diskossa, tarvitaan Teostosta ja Gramexista erillinen lupa.

tekijänoikeuslaki 21 §

Verkkoaineiston näyttäminen

Verkkosivujen näyttäminen, kuten verkossa olevan kuvan esittäminen, oppitunnilla on sallittua. AV-teosten esittämiseen tarvitaan kuitenkin erillinen lupa. Myös mainosvideoiden esittämiseen esimerkiksi markkinointiviestinnän kurssilla tarvitaan lupa, sillä mainosvideot ovat tekijänoikeuslaissa tarkoitettuja elokuvateoksia eikä lain rajoitussäännös koske niitä.